Ei meidän maille

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sotien aikana Karjalasta joutui 410 000 ihmistä lähtemään evakkoon. Suomalaisia, suomea puhuvia ja suomalaisen kulttuuriin omaavia. Siirtolaiset sijoitettiin ympäri maata Pohjanmaata myöten. Heidän kertomuksensa vastaanotosta ovat tyrmistyttäviä. Mm. suomenruotsalaiset saivat aikaan lain, ettei heidän alueilleen tarvitse sijoittaa evakkoja! Kyseessä olivat kaiken omaisuutensa ja toimeentulonsa äkisti menettäneet ihmiset.

Paljon pitemmiltä matkoilta tulevia pakolaisia on nyt Suomessa, emmekä taida kohdella heitä yhtään sen paremmin. Sopeutuminen vaatii kaikilta osapuolilta asennetta.

Rikkaat suomalaiset eläkeläiset ostavat asuntoja Espanjasta, Turkista, Egyptistä, Floridasta. Sehän on aivan oikein. Mutta jos rikkaat venäläiset aikovat ostaa asuntoja Suomesta, onkin kyseessä suuri vääryys. Näin me ajattelemme, täällä lintukodossa. Mutta maailma muuttuu ja rajat ohenevat, emme voi ajatella olevamme Suomi-nimisessä eriössä muusta maailmasta erossa.

Maailma ei ole tullut kylään Suomeen, vaan jäädäkseen. Onneksi on myönteisiäkin poikkeuksia. SPR:n Taitojen Talo Karhuvuoressa ja Toimintakeskus Mylly Kotkansaarella tekevät hienoa työtä maahanmuuttajien kanssa. Käykääpä katsomassa, saatatte havaita, että hekin ovat ihmisiä!

 

 

Petri Pekkola

Kotka